Johan on Bäckman joka paikassa

Katsoinpa näin vaalien alla Venäjän ykköskanavan uutisia. Medvedev ja Putin ovat toki tehneet taas hienoja asioita koko Venäjän kansan hyväksi, muun muassa on tekeillä lakipykälä jonka avulla venäläisiä lapsia ulkomailla kaltoin kohtelevat…

Katsoinpa näin vaalien alla Venäjän ykköskanavan uutisia. Medvedev ja Putin ovat toki tehneet taas hienoja asioita koko Venäjän kansan hyväksi, muun muassa on tekeillä lakipykälä jonka avulla venäläisiä lapsia ulkomailla kaltoin kohtelevat adoptiovanhemmat saadaan kuriin ja herran nuhteeseen. Elleivät ulkomaat ilkeitä vanhempia rankaise, Venäjä tekee sen itse, Medvedev lupaa.

Ja sitten siirrymmekin Venäjän keskusvaalilautakuntaan, jossa esitellään hienoja elektronisia vaaliuurnia, nämä jo ensi vaaleissa luvataan kaikille äänestyspaikoille. Sittenpä ei tarvitsekaan enää tehtailla ylimääräisiä vaalilippuja ja kuskata palkattuja äänestäjiä äänestyspaikalta toiselle, kaikki hoituu huomattavasti helpommin.

Ulkomailtakin asti on tullut tarkkailijoita toteamaan Venäjän vaalien reiluuden, ja yhtä heistä pitää haastatella, pannaanpas silmät kiinni ja otetaan täältä pussista yksi nimi, kukahan se mahtaa olla. Kas vain, Suomen vaalitarkkailija Johan Bäckman.

– Nämä vaalit ovat saaneet äärettömästi huomiota lännessä, monissa Euroopan maissa näistä vaaleista puhutaan enemmän kuin meidän omista vaaleistamme, kertoo Bäckman venäläisille tv-katsojille.

Muuta ei sitten vaaleista kerrotakaan, ei esimerkiksi tästä sähkeestä, jonka Sahalinin rahtilaivavarustamon henkilöstöjohtaja Oleg Anužin äskettäin lähetti kaikille varustamon kapteeneille:

Joulukuun 4 päivän vaalikampanjan edellä pyydän kaikkia kapteeneja tekemään valistustyötä miehistön jäsenten keskuudessa jotta 100 prosenttia heistä osallistuisi äänestykseen laivojen uurnilla. Kaikkia kapteeneja pyydämme varmistamaan, että äänistä vähintään 85 prosenttia annetaan kohtaan 6 äänestyslipussa. Äänestyksen tulokset käsitellään erityiskokouksessa jossa parhaimman tuloksen saaneiden laivojen kapteenit palkitaan. Pyydän vahvistusta.

Ja tämähän ei siis ollut väärennös, Anužin vahvisti itse sähkeen aidoksi radioasema Eho Moskvyn uutisten puhelinhaastattelussa.

“Tästä keskusteltiin kokouksessa, ja tultiin siihen tulokseen että noin 85 prosenttia kannattaa Yhtenäistä Venäjää, mutta pääasia oli että kaikki äänestävät”, kertoo Anužin hieman hämmentyneen oloisena.

No, eihän tämä oikein hyvältä näyttänyt, joten varustamon toimitusjohtaja A. Matsuk julkaisi myöhemmin lauantaina kirjeen, jossa hän sanoi että Anužinpa onkin lomalla, ja itse tämä Matsuk ei mitään sähkeitä ollut lähetellyt. Että silleen.

Av Kalle Kniivilä

Mest om Ryssland.