i Suomeksi

Alahärmässä murretaan vuosisatoja vanhaa rajaa

Kieliraja on ollut ylittämätön

VAASA (KU)

Etelä-Suomessa kieliraja on pitkään ollut veteen piirretty viiva – suomen- ja ruotsinkielisen alueen rajat ovat häilyviä. Toisin on Pohjanmaalla: raja kulkee peltoaukeaa pitkin, eikä toista kieltä välttämättä juurikaan osata kielirajan takana.

Vuosikymmeniin kielirajan eroittamilla naapurikunnilla ei ole ollut mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta nyt eteläpohjalaisessa Alahärmässä on kyllästytty tilanteeseen ja päätetty tehdä jotakin.

Etelän suurissa kaupungeissa kieliraja kulkee usein kodin ulko-oven kohdalla, kaupungilla ruotsinkielisten on usein tultava toimeen suomen kielellä. Aikaisemmin lähes täysin ruotsinkielisiinkin kaupunkeihinkin on teollistumisen myötä muuttanut paljon suomenkielistä väestöä. Äkkijyrkkiä kielirajoja ei juuri enää ole.

Pohjanmaan rannikollakin suomalaistumista on tapahtunut. Kun kaksi kolmesta vaasalaisesta vielä ennen sotia oli ruotsinkielisiä, suhde on nyt kääntynyt toisinpäin. Rannikon maaseutu on kuitenkin yhä täysin ruotsinkielistä – maailman ruotsinkielisimmät kunnatkin sijaitsevat Pohjanmaalla eivätkä suinkaan Ruotsissa. Kieliraja on paljon jyrkempi kuin Suomen ja Ruotsin välisellä valtakunnanrajalla, Ruotsissahan suomea puhutaan koko Tornionjokilaaksossa.

Muutaman kilometrin päässä Alahärmältä syntynyt Monica Forsgård kertoo, ettei hänen ennen Helsingissä aloitettuja opintojaan varsinaisesti koskaan tarvinnut puhua suomea. Kotona Jepualla, parin kilometrin päässä umpisuomalaisesta alueesta, ei suomea puhunut kuin muutama rajan yli naitu.

-Raja on todella jyrkkä, siinä välissä on pari kilometriä metsää ja toisella puolella puhutaankin toista kieltä.

Kaupunkimatkat tehtiin Pietarsaareen tai Vaasaan, joissa selviää hyvin ruotsin kielellä, Kauhavalle tai Seinäjoelle päin ei juuri ollut asioita.

Varsinkin pienenä Forsgård sanoo katsoneensa lähinnä vain Ruotsin televisiota, ja Ruotsin asioista tiedetään hänen mukaansa ruotsinkielisellä alueella yhäkin usein enemmän kuin Suomen. Mistään ruotsalaisiin samastumisesta ei silti ole kyse – Forsgårdin mukaan molemmin puolin kielirajaa ollaan täsmälleen yhtä suomalaisia, vaikka kieli onkin toinen.

Kunnallinen muurinpurkaja

Nyt Monica Forsgårdista on tullut Suomen ensimmäinen kunnallinen kielimuurien hajottaja. Helsingissä opiskeleva Monica keksi harjoittelupaikkaa etsiessään soittaa kotinsa naapuriin Alahärmälle, ja kunnanjohtaja Harri Mattila otti tilaisuudesta vaarin. Kesän aikana on tarkoitus ruotsinkielisiin naapurikuntiin lähetetyn kyselylomakkeen avulla kartoittaa yhteistyötoiveita ja -mahdollisuuksia.

Työtä aloitellessaan Forsgård kyseli Kuntaliitosta aikaisemmista kielirajan ylittävistä yhteistyöprojekteista, mutta mitään ei ollut tehty. Vuosisatojen mittaan syntynyt kieliraja on pysynyt yhtä ylitsepääsemättömänä kuin ennenkin, ehkä jopa jyrkentynyt entisestäänkin.

Vielä muutama vuosikymmen sitten jonkinlaista yhteydenpitoa rajan yli harrastettiin, siitä on Monican isä kertonut, nyt juuri mitään yhteyksiä ei ole. Osasyyllisenä voi Monican mukaan toki olla ruotsinkielisten pelko oman kielen aseman heikentymisestä, mutta perussyitä on hänen mukaansa etsittävä muualta.

Kielivaikeudet suurempia kuin ennakkoluulot

Kielirajan ylittämättömyyden varsinaisena syynä Monica ei pidä mahdollisia ennakkoluuloja, vaan ennen kaikkea yhä olemassaolevia käytännön kielivaikeuksia. Riittämätön kielitaito aiheuttaa väärinymmärryksiä ja naurunalaiseksi joutumistakin pelätään. Lisäksi kaikki tuntematon on aina pelottavaa, joten molemmilla puolilla rajaa pidetään turvallisempana pysyä omissa ympyröissä.

Vielä 60-luvulla Alahärmän kunnan raja ei täysin seurannut kielirajaa, ja muutamia suomenkielisiä pikkukyliä jäi ruotsinkielisten naapurien alueelle. Nyt Alahärmän kunnanvirastossa työskentelevä Marjatta Kleimola muistelee, että Oravaisiin ei uskaltanut lähteä hoitamaan asioita kun siellä ei suomea puhuttu, virastoissakin vastattiin ruotsiksi.

60-luvulla kieliongelmat ratkaisiin liittämällä Kleimolan kotikylä yhdessä muutaman muun kanssa suomenkieliseen Alajärven kuntaan, nyt rajoja taas pyritään hieman madaltamaan. Uutta yhteistyöaloitetta Kleimola pitää hyvin myönteisenä, ja sen toteuttamista hän pitää helpompana nyt, kun Oravaistenkin keskustaajamaan on muuttanut ainakin jonkin verran suomenkielisiä.

Kunnat ja ihmiset kanssakäymisiin

Kunnanjohtaja Harri Mattilan mukaan Härmän seudun kunnat ovat viime aikoina yhteisvoimin pyrkineet saamaan alulle jonkinlaista yhteistyötä ruotsinkielisten naapuriensa kanssa, ja jotakin on jo saatu aikaankin. Kuntien virkamiesten tapaamisia on järjestetty, ja suomenkielisillä kunnilla olisi Mattilan mukaan oppimista esimerkiksi ruotsinkielisen Pohjanmaan laajasta paikallistelevisiotoiminnasta, jota ei suomenkielisellä puolella ole lainkaan.

Mattilaa kiinnostavat myös ruotsinkielisten kuntien kokemukset Merenkurkun alueen yhteistyöstä. Tieto erilaisista olemassaolevista elinkeinohankkeista olisi saatava leviämään kielirajan yli, ja esimerkiksi Lapuanjoen virkistyskäytöstä pitäsi pystyä kertomaan yhteisvoimin, jottei jokea markkinoitaisi kahtena erillisenä palasena.

Uusien maakuntaliittojen myötä Alahärmän ja sen ruotsinkielisten naapurien väliin tulee vielä yksi uusi raja, mutta Mattila toivoo, etteivät vielä järjestelyvaiheessa olevat uudet liitot vaikuttaisi kielteisesti kuntien välisen yhteistyön kehittämiseen.

Hyvin tärkeänä Mattila pitää myö yksittäisten ihmisten välistä kanssakäymistä. Hän muistuttaa kuitenkin, että kieliraja on muodostunut vuosikymmenien ja -satojenkin kuluessa, eikä sitä yhdessä kesässä pystytä purkamaan. Esimerkiksi koululaisryhmien vierailuilla kielirajan yli pystyttään silti vähitellen luomaan entistä enemmän yhteyksiä.

Härmämarket ja K-butik

Kun Alahärmästä ajelee Oravaisiin päin, kieliraja tulee vastaan yllättäen. Kymmenen kilometrin päässä kirkonkylästä tie kapenee ja pian päällyste loppuu, tien varressa on harvakseltaan tavallisia pohjalaisia maalaistaloja ja hyvinhoidettuja peltoja.

Vielä muutaman kilometrin ja peltoaukean jälkeen ilmestyy näkyviin Oravaisten kyltti. Heti kyltin jälkeen tien vasemmalla puolella häämöttää talo, jossa ei näy liikettä. Ilmeisesti ensimmäinen ruotsinkielinen asumus, jonka viereen kunnan raja on vedetty.

Vastaan tulee pieni kyläkauppa, K-butik – täällä ei olekaan Härmämarkettia. Kaupan tarjoukset on kirjoitettu vain ruotsiksi. Tienviitoissa lukee Vasa tai Vörå, Alahärmä tuntuu olevan kaukana.

KALLE KNIIVILÄ
Kansan Uutiset, heinäkuu 1994