Joku viikko sitten sain lahjaksi Panu Rajalan tuoreen Waltari-elämäkerran, ja nyt viikonloppuna ennätin lopulta sen lukeakin. Kyllä kannatti.
Waltaria aloin lukea jo kuudennella tai seitsemännellä luokalla, ihan varmaksi en muista. Sinuhen vanhan painoksen sain lainaksi mummolta ja luin sen risaksi, 1940-luvun materiaalipulassa kirjan selkä oli tehty kehnonpuoleisista aineksista. Sisältö oli eri luokkaa. Luin kirjan kaksikin kertaa melkein yhteen menoon, ja äidinkielentunnilla pidin siitä pöhötautisen esitelmän, joka sai luokkakaverit haukottelemaan, eikä kaksoistunnin ensimmäinen puolisko riittänyt.