Venäjääkö tässä pitäisi kiittää?

Suomen kieli ja kulttuuri. Suomen itsenäisyys. Pääkaupunki. Ja kaikkein pyhin: sauna. Nyky-Suomi voisi kiittää Venäjää paljosta. Mutta kiittämättömyys on maailman palkka.

På svenska

Suomen kieli ja kulttuuri. Suomen itsenäisyys. Pääkaupunki. Ja kaikkein pyhin: sauna. Nyky-Suomi voisi kiittää Venäjää paljosta. Mutta kiittämättömyys on maailman palkka.

Sekasortoisen vuoden 1917 alussa monikaan ei vielä usko, että Suomi voisi irtautua Venäjän imperiumista. Vapauden hurmiossa Suomen kulttuurieliitti päin vastoin lähestyy venäläisiä kollegoitaan, joiden kanssa suomalaiset eivät useita vuosia jatkuneen sortokauden vuoksi ennen helmikuun vallankumousta ole halunneet olla missään tekemisissä.

Pietarissa järjestetään maaliskuussa 1917 suuri suomalaisen taiteen näyttely. Petrograd, kuten kaupungin virallinen nimi nyt kuuluu, on kahden miljoonan asukkaan maailmankaupunki vain parin tunnin junamatkan päässä Viipurista. Näyttelyn avajaisissa Suomen suurin taiteilija Akseli Gallen-Kallela nähdään keskustelemassa Venäjän tunnetuimman työläiskirjailijan Maksim Gorkin kanssa. Mukana juhlissa 0vat myös runoilija Vladimir Majakovski sekä venäläinen taidehistorioitsija Alexandre Benois, joka myöhemmin kutsuu suomalaisia taiteilijoita kotiinsa.

”Illallisen jälkeen tanssittiin, ja mieleeni jäi erityisesti itse Gallénin riehakas tanssi. Meilläkin suomalaiset joivat aika lailla. Mutta nämä orgiat jäivät valitettavasti ensimmäiseksi ja viimeiseksi venäläisten ja suomalaisten taiteilijoiden ystävyydenosoitukseksi”, Benois kirjoittaa päiväkirjaansa.

Lokakuun vallankumouksen jälkeen Suomen ja Venäjän tiet erkanevat. Rajasta Viipurin ja entisen pääkaupungin välillä tulee kahden maailman raja. Mutta ilman Venäjää ei nyky-Suomea olisi. Suomi oli osa Ruotsia yli kuusisataa vuotta, kun taas Venäjän valtakuntaan se kuului vain reilun vuosisadan. Silti juuri Venäjän vallan aikana suomen kieli kehittyi nykyaikaiseksi kirjakieleksi ja nousi lopulta viralliseksi kieleksi ruotsin rinnalle.

Akseli Gallen-Kallela, joka maaliskuussa 1917 tanssi ja ryyppäsi vallankumouksen pääkaupungissa, syntyi vuonna 1865 ruotsinkieliseen perheeseen Axel Waldemar Gallénina. Samoin kuin monet muut aikalaisensa Suomen kulttuurieliitissä, hänkin vaihtoi sekä kieltä että nimeä. Hänen kolmen lapsensa nimiksi tuli Marjatta, Kirsti ja Jorma. Venäjää monetkaan suomalaiset eivät Venäjän vallan aikana oppineet. Sen sijaan opittiin lukemaan ja kirjoittamaan suomea. Ensimmäinen suomeksi kirjoitettu romaani, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, ilmestyi 1870. Kirjailijan oikea nimi oli Alexis Stenvall. ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia”, oli 1800-luvulla vähitellen muotoutuneen kansallisaatteen ydin.

Ruotsin vallan alla suurin osa Suomea olisi todennäköisesti vielä pitkään pysynyt syrjäseutuna, kun taas etelän suurissa kaupungissa ruotsin kieli ja ruotsalainen kulttuuri olisivat pysyneet valta-asemassa. Mutta Venäjän valtapiirissä Suomi olikin varsin nykyaikainen ja rauhallinen suurruhtinaskunta, jonka erityspiirteitä sai varovasti kehittää, jotta liian läheiset siteet Ruotsiin höltyisivät. Valtavan Pietarin sijainti aivan vieressä oli lisäksi ratkaiseva edellytys Suomen talouden nopealle kasvulle autonomian vuosina. Vallankumouksellisten terroristien vuonna 1881 murhaama keisari Aleksanteri II seisoo tänäkin päivänä Helsingin Senaatintorin keskellä, kiitollisten suomalaisten pystyttämänä patsaana.

Koko Suomen pääkaupunki on itse asiassa Venäjän vallan ajan peruja. Ellei Suomea vuonna 18o9 olisi liitetty Venäjän imperiumiin, olisi pääkaupunki todennäköisesti yhä ollut Turku – eikä ole mitenkään varmaa, että sieltä käsin olisi hallittu itsenäistä tasavaltaa, jonka valtakieli on suomi. Ilman vuoden 1917 vallankumouksia Suomen kohtaloista olisi toisaalta ehkä yhä päätetty Pietarissa. Vallankumouksen kaaos teki Suomen irrottautumisen Venäjästä yhtaikaa sekä mahdolliseksi että välttämättömäksi. Itsenäistymistä seurannut Suomen sisällissota oli sekin tavallaan osa Venäjän vallankumousta ja sisällissotaa, joskin sodan tulos oli Suomessa toinen.

Mutta entäs sauna? Idästä sekin. Löylynheitto ja saunavastat mainitaan ensimäistä kertaa  1000-luvulta peräisin olevassa Nestorin kronikassa, jossa kiovalainen munkki Nestor päivittelee nykyisen Novgorodin seuduilla asuneiden pohjolan villien tapoja. Myöhempinä vuosina Urho Kekkonen pehmitti Neuvostoliiton johtajia saunassa tärkeiden neuvotteluiden vauhdittamiseksi. Talvisodasta saunassa tuskin puhuttiin, mutta ei sitä unohdettukaan. Sotahan näytti, että oli rajansa sillekin, miten paljon venäläisiä vaikutteita suomalaiset olivat valmiita ottamaan vastaan.

Sodanjälkeiseen aikaan Suomessa kuului pakollinen, liturginen Neuvostoliiton ystävyys, jonka aitouteen kukaan tuskin pohjimmiltaan uskoi, mutta jota kaikki silmäätekevät silti julistivat. Neuvostoliiton hajottua Suomi pystyi vihdoin solmimaan aikuiset suhteet molempiin entisiin emämaihinsa. Silti olisi varmaan liikaa vaatia suomalaisia kiittämään Venäjää kaikesta sen tuomasta hyvästä. Sata vuottahan tässä vasta on mennyt.

Sydsvenskan 2017-12-03

Av Kalle Kniivilä

Mest om Ryssland.

Ett svar på ”Venäjääkö tässä pitäisi kiittää?”

Kniivilä kirjoittaa Matti Klingen hengessä. Mutta ei tämä totuus, pikemminkin nippu mielipiteitä, oikein kestä historian tutkimusta. Tänään oli Talouselämässä samasta aiheesta kirjoitus, joka murentaa mantraa talouden ripeästä kasvusta suurruhtinaskunnan aikana: https://goo.gl/K7Qpy4

Uudet aikasarja-aineistot osoittavat, että toki Suomessa tapahtui taloudellista edistystä autonomian aikana, mutta putosimme kuitenkin Ruotsin vauhdista sekä talouden kasvun että teollisen tuotannon laadun osalta.

Suomen kieli kehittyi toki nykyaikaiseksi kirjakieleksi Venäjän vallan aikana. Mutta kyse kai oli siitä, että aika oli tällöin kypsä tälle kehitykselle. Kyllähän suomen kieltä tutkittiin jo 1700-luvulla Åbo Akademissa Henrik Gabriel Porthanin johdolla. Kansanrunouden arvo taas nousi 1700-luvun loppupuolella kansainvälisenä ilmiönä. Elias Lönnrotin uraa uurtava elämäntyö saattoi alkaa vasta tämän kehitysvaiheen jälkeen, kun olimme siirtyneet 1800-luvulle. Mikä viittaa siihen, etteikö Elias Lönnrot olisi tehnyt saman elämäntyön ilman autonomian autuutta? Miksi ei olisi perustettu suomen kielen professuuria yhtä lailla Åbo Akademissa kuin sen seuraajassa Aleksanterin yliopistossa, Tukholmasta ja Pietarista riippumatta? Olivathan sekä Åbo Akademi että Aleksanterin yliopisto pikemminkin latinan- kuin ruotsinkielisiä.

Stängt för kommentering.