i Suomeksi

Venäjän bussi kulkee taas ajallaan

En la busoPå svenska: Ryska bussen går i tid igen.

Nizjni Novgorodin itäpuolella tie seuraa Volgan etelärantaa. Junamatka Venäjän läntisiltä rajaseuduilta tänne kestää kaksi päivää. Itäisimmälle Venäjälle junamatka kestää viikon. Mutta niin kauas meidän pieni, PAZ-merkkinen venäläinen linja-automme ei aja.

Ulkona sataa lunta, mutta linja-autossa on turhankin lämmintä. Kuljettajan nauhurista kuuluu siirappisia venäläisiä iskelmiä.

– Joko kohta ollaan Tolbassa, kysyy bussin etuosassa huopatossuissaan ja paksussa talvitakissaan istuva vanha mummo huolissaan jo toista kertaa.

– Ei olla vielä lähelläkään. Kyllä minä sanon kun ollaan Tolbassa, viisikymppinen tataari vastaa hyväntuulisesti. Hänellä ei karvalakista ja paksusta ruskeasta nappanahkatakista huolimatta näytä olevan kuuma.

– Mutta en minä halua Tolbaan. Minä olen menossa Sergatshiin. Onko Tolba ennen Sergatshia vai sen jälkeen, mummo kysyy taas.

Sieltä täältä kuuluu pieniä nauruntyrskähdyksiä.

– Tolba kuulostaa siltä kuin se olisi Mongoliassa, sanoo joku.

Joka tapauksessa Tolba on aika kaukana Moskovan kiiltävistä ostospalatseista, pilvenpiirtäjistä ja liikenneruuhkista. Täällä talojen välissä on paljon tyhjää. Kun linja-auto pörisee itsepäisesti eteenpäin ikkunoista näkyy enimmäkseen lumen peittämiä peltoja ja lehdettömiä puita. Tie on kyllä yllättävän hyvä.

Venäjä on muuttunut viime vuosina, ja muutokset näkyvät muuallakin kuin yhä kalliimmassa ja kiireisemmässä Moskovassa. Vähä vähältä pieniä hyvinvoinnin merkkejä ilmestyy näkyviin myös kaukana metropoleista.

Linja-auto on matkalla pieneen Shumerljan kaupunkiin Tshuvashian tasavallassa. Siellä asuu vanha tuttuni Andrei pienessä yksiössä vaimonsa ja pienen poikansa kanssa. Asunto on ahdas, ja Andrei on joutunut sijoittamaan tietokoneensa keittiöön. Mutta jo toista vuotta keittiössä on laajakaistaliittymä.

– Laajakaistasta on vain tullut liian suosittu, nyt yhteys menee poikki joka ilta, kun liian monta liittymää on liitetty samaan puhelinkeskukseen, sanoo Andrei, joka on jo soittanut puhelinpalveluun ja valittanut.

Muutama vuosi sitten useimmat Shumerljan asukkaat olivat vähissä rahoissa, ja jäljelle jääneissä kaupoissa ei ollut paljon mitään ostettavaa. Nyt naapuritalon lähikauppa on siisti ja vastikään remontoitu. Hyllyissä on kaikkea mitä voi suinkin toivoa. Poimin koriini pullon etelävenäläistä valkoviiniä, Andrei ottaa läpinäkyvään muovikuplaan pakatun tuoreen kermakakun.

– Ennen kakut tuotiin tänne isommista kaupungeista, nyt meillä on kaupungissa oma sokerileipomo, Andrei sanoo.

Palkat maksetaan ajallaan. Bussit kulkevat ajallaan. 90-luvun mullistusten jälkeen kaikki kaipasivat jo rauhallista elämää, arvelee Andrei.

Kasvava vakaus ei ole merkinnyt pelkästään vähitelleen lisääntyvää hyvinvointia. Myös poliittinen elämä on vakautettu. Tottelevaiset televisiokanavat eivät enää tiedä mitään oppositiosta, uutiset kertovat yhtenäisestä kansakunnasta ja pahantahtoisesta ulkomaailmasta. Mutta median tasapäistäminen ei Andreita häiritse.

– Ennen vain riideltiin koko ajan, se ei ollut rakentavaa. Onhan televisiossa vieläkin kiinnostavia keskusteluja. Ja kaikki löytyy netistä.

Kalle Kniivilä

Sydsvenskan 5.1.2008

Lisää kuvia matkalta täällä.

Muita juttuja samalta matkalta:

Pari nauhoitettua haastattelua: