Ruotsinsuomalaista kulttuuria etsimässä

Pirogkurs i ArlövMitähän se ruotsinsuomalainen kulttuuri oikein mahtaa olla? Kyselin kimppakyydissä ruotsalaiselta työkaverilta, ja hän arveli, että ainakin siihen tuntuu kuuluvan sauna, kun minä kerran pari kertaa viikossa kehun että tänään on taas sitten saunailta. Puukoista ja viinasta ei kai kohteliaisuttaan maininnut.

Sama kaveri on muuten ihan omin päin opetellut sanomaan ”Missä sijaitsee lähin nakkikioski?”, suomalainen opiskelijakaveri oli kuulemma opettanut. Kai sekin on sitä ruotsinsuomalaista kulttuuria. Ja työmatkalla Helsingissä kaveri oli sitten kokeillut itse kehittämäänsä vaihtoehtoa: ”Missä sijaitsee lähin Alko”. Vastauskin tuli, mutta ei siitä kuulemma mitään ymmärtänyt.

Mutta eihän tässä Alkoa pitänyt etsiä, vaan ruotsinsuomalaista kulttuuria. Mistähän se löytyisi? Internetistä varmaan, siellähän kaikki on nykyisin, varmaan se kulttuurikin.

Tuleehan sitä täältä. Noin 46 hakutulosta. No ei ole paljon, mutta jotain sentään. Katsotaanpa mihin tärkeysjärjestykseen Google ruotsinsuomalaisen kulttuurin ilmentymät pistää. Kovin on akateemista. Ensin löytyy Ruotsinsuomalaisen valtuuskunnan opintosuunnitelma ruotsinsuomalaisten vähemmistöpoliittiseen ohjelmaan. Huhhuijaa. En taida sitä ruveta opiskelemaan.

Sitten tulee joensuulaisen Pekka Suutarin julkaisu ruotsinsuomalaisista äänitteistä vuodelta 1999. Siellä Suutari toteaa, että monikulttuurisessa maailmassa vähemmistökulttuurit eivät toimi valtakulttuurista erillisinä ja irrallisina, vaan monin tavoin siihen kietoutuneina. Niinhän se tietysti on, vaan mitä sitten jää käteen kuin oikein kovasti valtakulttuuriin kietoudutaan?

Kolmas osuma onkin Sisuradion tekstiä, jossa Maire Dahlmann vaalien alla kertoi, että hänen mielestää Eskilstunan ruotsinsuomalainen kulttuuri pohjautuu pitkälle työläisyyteen. Ja neljäntenä entinen ruotsinsuomalainen, joka blogissaan nyt jo Suomesta käsin toteaa ruotsinsuomalaisen kulttuurin olevan niin heikoissa kantimissa, ettei se kainalosta tukemallakaan koskaan pystyisi seisomaan omilla jaloillaan.

Tutulta tuntuu. Ja vielä löytyy Tampereen yliopiston tutkimusta, jossa ruotsinsuomalainen kulttuuri on määritelty ”enemmän populaariksi kuin korkeakulttuuriksi”. Ruotsi.se-sivustolla ruotsinsuomalainen kulttuuri mainitaan viihtyisien risteilyjen ja liiton laskevan jäsenmäärän yhteydessä. ”Ruotsinsuomalainen kulttuuri vetelee viimeisiä virsiään”, kertoo vielä nimimerkki Vanamo-jäsen jonka asiaa koskeva kommentti kuulemma katosi nopeasti erään Suomi-seuran kotisivulta.

Ruosufoorumin keskustelupalstalla norrköpingiläinen nimimerkki Kuokkavieras pistää lisää pökköä pesään:

Jos kirjoitetaan ruotsinsuomalainen romaani, sen on kerrottava 70-luvun alkoholisoituneesta perheestä, tehdastyöstä, telakoista tai volvon liukuhihnapaanasta. Muuten romaani ei ole ruotsinsuomalainen. Eikä kukaan uskoisi sen olevan edes totta jos ei romaanin puolessavälissä ole kulunut vähintään viisi litraa Koskenkorvaa. Näitä romaaneja on kirjailijan kirjoitettava vähintään kolme. Sen jälkeen hän voi rauhassa alkaa pohtia isovanhempiensa sotakokemuksia.

No voi voi. Ei tämä nyt kovin lupaavalta tunnu. Vaan voisiko olla niin, että kyseessä on kehäpäätelmä? Eli jos ruotsinsuomalainen kulttuuri määritellään tanhuiksi, kuorolauluksi ja siirtolaisuusmuisteloiksi, ei siitä kohta ole paljon mitään jäljellä. Kun kerran suurin osa meistä alle eläkeikäisistä Ruotsin suomalaisista on kiinnostuneita ihan muista asioista. Suomiseurahommatkin meikäläiseltä jäivät viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsia ei enää kiinnostanut askartelu ja suomenkielistenkin koulukavereiden kanssa alettiin puhua ruotsia. Eikä edes ruotsinsuomalaista lehteä enää tule postilaatikkoon, kun Ruotsin Sanomat meni nurin.

Ehkä näin Joensuussa syntyneenä pitäisi sitten tosiaan hyväksyä se tosiasia, että vähemmistökulttuuri ”ei toimi valtakulttuurista erillisenä ja irrallisena”, niinkuin tämä joensuulainen Pekka Suutari jo vuonna 99 totesi. Vaan missä se sitten toimii? En minä kyllä tiedä.

Mutta karjalanpiirakat ovat hyviä, ja Malmön Suomi-seura järjestää kuulemma piirakkakurssin. Se on ainakin ruotsinsuomalaista kulttuuria. Ei kai Suomessa kukaan enää itse piirakoita leivo kun niitä saa kaupan tiskistä. Taidanpa irrottautua tästä valtakulttuurista ja palata juurilleni ainakin siksi aikaa, että opin pitelemään piirakkapulikkaa oikein päin kädessäni.

Sisuradio 2008-05-04

5 kommentarer till “Ruotsinsuomalaista kulttuuria etsimässä

  1. Käsitteestä ”ruotsinsuomalainen kulttuuri” tulee ensin mieleen Susanna Alakosken ”Svinalängorna”. Sitten tulee mieleen Eskilstunan oma Kent. Miksi jälkimmäistä ei ole ”leimattu” ruosukulttuuriksi?

    Ehkä hyvä niin. Miksi pitäisi harrastaa kulttuuriapartheidiä, kysyy sisäinen pikku piruni. Kenen itsetuntoa tässä pitäisi pönkittää? Miksi muutamia suomalaissyntyisiä tuttujani raivostuttaa ”Svinalängorna”-romaanin sosiaalirealismi, joka kuitenkin heijastaa monen ihmisen arkea. Pilaako se vähemmistön maineen jonkun kuvitellun auktoriteetin (ruotsalaisten? Suomen suomalaisten?) silmissä? Onko huono asia että ruosukulttuuri ei ole ”hienoa”?

    Koska olen muun muassa ruosu, olen jo esikouluajoista asti tuntenut itseni ulkopuoliseksi kun ruotsinsuomalaisuuden rajoja on vedelty. Nimeni on väärä, murteeni on väärä, isä ja äiti ovat lounassuomalaisia, ensimmäinen sosiaalinen turvaverkkomme Ruotsissa koostui pääasiassa smoolantilaisista jne. Joskus olen jopa esiintynyt suomenruotsalaisena (mm. Sisuradiossa) vain saadakseni ääneni kuuluville. Minulle Suomi-Seurojen edustama ruotsinsuomalaisuus on yhtä lailla valtakulttuuria (paino sanalla ”valta”) kuin riikinruotsalaisuus tai suomensuomalaisuus. Rakastan toki karjalanpiirakoita, mutta myös mustaamakkaraa ja pärämätsejä!

  2. Olavi Suonsyrjä kyllä tuossa (valitettavasti sensuroidussa) kommentissaan itse mainitsee useita esimerkkejä katoamaksi väittämästään kulttuuriharrastuksesta. Ehkä sitä ennen oli enemmän, mutta ei kai se määrä ole tärkeämpi kuin laatu.

    En ole kylläkään piirakka-asiantuntija (muuta kuin syöjänä), mutta ymmärtääkseni se pulikka on muodoltaan varsin symmetrinen. :-) Muistan kyllä maistaneeni kahdenkin suomalaisyhdistyksen myymiä karjalanpiirakoita munavoilla vuonna 1980 Huddingessa järjestetyssä tapahtumassa, jossa myyntipöydissä oli edustettuna koko paikallinen yhdistyskirjo. Hyvä että Malmössä kunnioitetaan perinteitä!

  3. Pitää paikkansa, että piirakkapulikan molemmat päät ovat jotakuinkin samanlaiset. Juuri siksi onkin vaikea nähdä, kumpi pää on kumpi. :-)

  4. Kirjoitan Suomesta koko ikäni Suomessa asuneena. – Kun luin keskustelunne ruotsinsuomalaisesta kulttuurista, en voinut olla ihmettelemättä: Onko se kulttuuri todella tuollaista koko ajan taaksepäin katsovaa piirakkapulikkakulttuuria, jonka erityisenä saavutuksena mainitaan ainoastaan Susanna Alakosken sinänsä hyvä romaani. Mutta sitäkin tarkastellaan siitä näkökulmasta, pilaako se ruotsinsuomalaisen maineen. Ei siitä näkökulmasta, että ruotsinsuomalaisten kulttuurissa on potentiaalia loistavaan kirjalliseen luovuuteen. Ja todennäköisesti paljon enemmän kuin ruotsinsuomalaiset itse ehkä uskovat tai kannustavat.
    Maahanmuuttajien ikuinen ongelma on ollut taakepäinkatsominen. Se on monien tutkimusten mukaan johtamassa aina ongelmiin, koska tällöin he tulevat samaistuneeksi johonkin sellaiseen menneisyydessä olleeseen, joka estää positiivisen uuden, oman erityisen kulttuurin syntyä.

    • Öh? Olikohan tässä nyt luettu mitään muuta kuin omia ennakkoluuloja?

      Minulla oli piirakkakurssilla kivaa. Eikö olisi saanut olla?

Kommentarerna är stängda.