Putin saa syödä hattunsa

Svenska: Putins skägg i brevlådan
Esperanto: Putin devos manĝi sian ĉapelon

Torstaina Venäjän pääesikunnan puhemies, kenraali Anatoli Nogovitsyn, esitteli raskauttavan asiakirjan Moskovassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Kopion Yhdysvaltain passista, joka hänen mukaansa oli löydetty eteläossetialaisesta kylästä. Selkeä merkki siitä, että koko Etelä-Ossetian sota oli Yhdysvaltain suunnittelema, arveli pääministeri Vladimir Putin CNN:n haastattelussa samana päivänä:

Meillä on vakavat perusteet olettaa, että suoranaisella sotatoimialueella oli Yhdysvaltain kansalaisia. Ja jos asia on näin, jos tämä voidaan vahvistaa, se on erittäin paha asia. Tämä on hyvin vaarallista, ja tämä on virheellistä politiikkaa.

Muita todisteita amerikkalaisten osuudesta kuin kylästä löydetty passi venäläisillä ei tähän mennessä ole ollut esittää. Ellei parempaa löydy, Putin saa pian syödä hattunsa. Passin oikea omistaja on nimittäin löydetty, eikä suinkaan venäläisestä tyrmästä tai nimettömästä haudasta Tshinvalin liepeiltä.

Michael Lee White Austinista Teksasista ei todistettavasti ollut Tshinvalissa 8. elokuuta kun taistelut alkoivat. Sen sijaan hän oli Austinissa huolehtimassa sairaasta isästään. Hänen isänsä Philip White on University of Texasin historian emeritusprofessori. Michael Lee itse opettaa Guangzhoun eli Kantonin kauppakorkeakoulussa Kiinassa.

Austinilainen paikallislehti Austin American – Statesman onnistui saamaan Michael Lee Whiteen sähköpostiyhteyden, ja sai tietää, että hänen passinsa oli kadonnut joulukuussa 2005, kun hän lensi Yhdysvalloista Moskovaan.

“Olin silloin hirveän väsynyt ja uninen”, kertoo White, joka ilmoitti passin katoamisesta lentokentän viranomaisille heti saavuttuaan Moskovan. “Lentokoneessa oli tietysti venäläisiä. En tiedä kuka se oli, mutta vaikuttaa siltä, että hän jäi mukavasti voiton puolelle.”

Venäjän propagandakoneisto näyttää tehneen vähän turhan hurjia johtopäätöksiä yhdestä varastetusta passista.

Lisää aiheesta:

Av Kalle Kniivilä

Mest om Ryssland.