i Suomeksi

Väärärotuisilta pääsy kielletty

Kaikki miehet on hirtettävä, naiset ja lapset karkotettava jumalan selän taa Karjalaan. Tällaisen kohtalon määräsi yhdelle Ruotsin nykyisista kansallisista vähemmistöistä 1600-luvun alkupuolella säädetty laki. Kaikkia ei kuitenkaan saatu hengiltä, eikä saanut Hitlerkään, joka kyllä parhaansa yritti.

Hitlerin keskitysleirit olivat vain yksi monista koettelemuksista jotka tätä kansaa ovat vuosisatojen saatossa kohdanneet. Ensimmäiset tähän joukkoon kuuluvat tummatukkaiset ja isonenäiset muukalaiset ilmestyivät Ruotsiin aikakirjojen mukaan vuonna 1512, ja jo kolmetoista vuotta myöhemmin Strängnäsin piispa sai Kustaa Vaasalta tiukat ohjeet: kaikki oli ajettava tiehensä.

Mutta ei Kustaa Vaasa ollut ensimmäinen, eikä Hitler viimeinen. Keskitysleireihin tätä valtaväestöstä poikkeavaa joukkoa ruvettiin sulkemaan jo 1700-luvun Espanjassa. Samoihin aikoihin Belgiassa, Hollannissa ja osassa Saksaakin aatelisto piti huvinaan näiden värivammaisten metsästystä. Niin, ihmisten metsästystä, päistä saatettiin maksaa hyväkin kaatoraha.

Ruotsissa oltiin siis itse asiassa 1500-luvulla varsin sivistyneitä kun tyydyttiin määräämään vääränlaisesta pärstäkertoimesta hirttotuomio ja henkiinjääneiden karkotus. Varsinkin kun aikakirjojen valossa vaikuttaa siltä että armo sai käydä oikeudesta ja enimmäkseen tyydyttiin pelkkään karkotukseen.

Vuonna 1914 astui voimaan uusi asetus, joka taas kerran kielsi näiden väärärotuisten maahanmuuton Ruotsin valtakuntaan. Rajavalvonta oli neljänsadan vuoden kuluessa kehittynyt niin tarkaksi, että vain kolmen ihmisen tiedetään onnistuneen kiertämään asetusta niinä neljänäkymmenenä vuonna jotka se oli voimassa. Kaksikymmenluvun alussa Ruotsiin perustettiin vielä maailman ensimmäinen rotubiologian laitos, joka sekin totesi nämä vieraat elementit uhkaksi ”ruotsalaiselle rodulle”, mikä se nyt sitten lieneekin.

Niin, ja mikä vähemmistö se nyt taas olikaan?

Niin, eilen lauantaina omaa kansallispäiväänsä viettivät romanit, eikä ole mikään ihme jos siitä eivät kaikki valkolaiset ole kuulleet, sillä eivät ole monet romanitkaan. Mutta juhlaa vietettiin sen kunniaksi, että romanit vuonna 1971 ensimmäistä kertaa kokoontuivat kansainväliseen kongressiin. Lontoon kokouksessa tasan 35 vuotta sitten hyväksyttiin romanien oma lippu ja kansallislaulu. Samoihin aikoihin ruvettiin keskustelemaan siitä, miten romanin kieltä oikein pitäisi kirjoittaa. Kansallisaate oli sadan vuoden kytemisen jälkeen leimahtanut liekkiin myös romanien keskuudessa.

Jos kaikki romanit lasketaan yhteen, he ovat laajentuneen EU:n suurin vähemmistöryhmä. Mutta mikään yhtenäinen kansa romanit eivät ole, ja sitä tuskin kukaan kehtaisi väittääkään. Kun romanin kielestä tuli yksi Ruotsin virallisista vähemistökielistä, yhdessä suomen, saamen, meänkielen ja jiddishin kanssa, ei lakipykälissä lyöty lukkoon minkälaista romanin kieltä nyt oltiin virallistamassa. Se olisi ollut liian vaikea ongelma ratkaistavaksi.

Eri romaniryhmiä on Ruotsissa vähintään viisi. Sen, miten paljon ryhmien kielet ja kulttuuritkin eroavat toisistaan voi arvata, kun muistaa että romanien esi-isät lähtivät vaeltamaan Intiasta Eurooppaa kohti aika tarkkaan tuhat vuotta sitten.

Ruotsin ainoa romanilehti É romani glinda, eli romanien peili, ilmestyy ruotsin kielellä, ei romaniksi. Lehden toimittaja Fred Taikon sanoo, että näin vältetään syrjintä: jos hän kirjoittaisi omalla romanin kielellään, vähintään kolme ruotsin viidestä romaniryhmästä olisi kokonaan pihalla, hän arvelee.

Belgiassa joku vuosi sitten tehty tutkimus pitää Suomea monella tavoin romanien oikeuksien edelläkävijämaana, viranomaiset ovat toimineet yhteistyössä romanien kanssa ja saaneet asioita eteenpäin. Ruotsissa taas yritettiin saman tutkimuksen mukaan pitkään ylhäältä käsin määrätä, miten asiat oli paras tehdä, romaneilta kysymättä.

Ehkä niinkin, mutta Suomessa viranomaisilla on kyllä ollut helpompaa, kun suomalaiset romanit ovat varsin yhtenäinen ryhmä ja puhuvat vielä enimmäkseen suomea äidinkielenään. Ruotsissa niin sanotut ruotsalaiset romanit ovat vähemmistönä romanienkin joukossa eivätkä eri ryhmät aina suinkaan puhalla yhteen hiileen. Täällä Malmössä esimerkiksi romanimuseon perustaminen kaatui joku vuosi siihen, että ruotsalaiset romanit ja maahan eri puolilta muuttaneet eivät päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kenen historiaa museon oikein olisi pitänyt esitellä.

Mutta vähemmistöasema on sentään ollut hyödyksi, projekteihin saa paremmin rahaa ja radio-ohjelmaakin on nyt romaniksi. Lähetysaikaakin on vastikään lisätty puolesta tunnista tuntiin viikossa. Vaikka ei siitä silti paljon jää viiden eri murteen jaettavaksi.

Sisuradio, huhtikuu 2006