i Suomeksi

Oma kieli tärkeä Färsaarillakin

VAASA (KU)

Suomalaiset ovat Hanus Andreassenin mielestä samannäköisiä kuin färsaarelaiset. Kun asukkaita Färsaarilla lisäksi on vain nelisenkymmentä tuhatta, Pohjola-Nordenin kutsuma Andreassen tapasi Pohjanmaata kiertäessään tämän tästäkin tutunnäköisiä tyyppejä, joista kukaan ei kuitenkaan ymmärrä fäärin kieltä.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta yritti viime viikolla kiinnittää huomiota kansallisten kielten ja kulttuurien asemaan. Ylioppilaskunnan mielestä kansainvälistymisen mukanaan tuoma vieraiden kielten suosiminen johtaa siihen, että esimerkiksi englanti valtaa jatkuvasti tilaa suomelta ja ruotsilta.

Kaikki riippuu kuitenkin näkökulmasta, ja suomikin voi vaikuttaa aikamoiselta maailmankieleltä, jos mittapuuksi otetaan fäärin kieli, jonka puhujia on yli sata kertaa vähemmän. Pohjanmaalla vierailleen färsaarelaisen kirjailijan Hanus Andreassenin mielestä suomen ja fäärin välillä on kuitenkin vain aste-ero. Kaikki kielet ovat tärkeitä, ja fäärin kielen elinvoiman säilyttäminen on Andreassenille lähes elämäntehtävä.

Andreassenin mielestä fääriä ei kuitenkaan uhkaa hiipuminen, vaikka kielen puhujia on vähemmän kuin Vaasassa asukkaita.

-Fääri on meidän äidinkielemme, meillä on fäärinkielisiä lehtiä, ja sekä televisio että radio puhuvat fääriä, kieltä käytetään samalla tavoin kuin Ruotsissa ruotsia tai Ranskassa ranskaa.

Tasapäistyminen uhkaa kaikkia

-Färsaarelaisten identiteetti on minusta varsin vahva. Toisaalta Färsaaret kansankuntana ovat samassa tilanteessa kuin monet muutkin kansat nykymaailmassa. Kulttuurin tasapäistyminen ei ole färsaarelainen vaan yleismaailmallinen ongelma, joka on huomattu suurissa kulttuurimaissakin. Esimerkiksi voi ottaa Ranskan, jossa yritetään kulttuuripolitiikan keinoin puolustautua amerikkalaistumista vastaan. Entisen Neuvostoliiton maiden amerikkalaistuminen on minusta myös masentavaa.

43 000 asukkaan maassa talouden realiteetit vaikuttavat kuitenkin koko kansakunnan tulevaisuudennäkymiin rajummin kuin esimerkiksi jättiläismäisessä Suomessa.

-Jos färsaarelaisilla ei ole töitä ja heidän on muutettava muualle, myös kielen tulevaisuus voi olla uhattuna. Färsaarilla talouskriisi alkoi tuntua erityisen voimakkaasti lokakuussa 1992, ja pienessä maassa kriisi johtaa tietysti helpommin suuriin vaikeuksiin. Jo nyt neljä-viisi tuhatta färsaarelaista on muuttanut Tanskaan tai Norjaan työn perässä, ja koko saarten elinkeinoelämä on läpikäynyt todellisen katastrofin kriisin seurauksena.

Andreassenin mielestä ulkomailla puhutaan kuitenkin liian herkästi yksinomaan Färsaarten talouskriisistä.

-Kriisistä huolimatta kulttuurielämä on rikasta, kirjailijat kirjoittavat, teatterit toimivat, on perustettu rockbändejä ja sinfoniaorkesteri ja niin edelleen. Kulttuurityöntekijät eivät ole tappiomielialan vallassa toisin kuin monet muut. Tilanne ei ehkä ole hyvä, mutta optimismiinkin voi löytää syitä.

Maailma koettava oman kulttuurin kautta

Voisi kuvitella, että neljänkymmenen tuhannen asukkaan maassa tulee helposti mökkihöperöksi, ja Andreassen myöntää, että välillä on mukava päästä käymään suurkaupunkiin, jossa jokaista vastaantulijaa ei tunne.

-On hieman vaikea yrittää määritellä, miltä tuntuu kuulua näin pieneen kansaan, kun on aina ollut färsaarelainen eikä ole mitään vertailukohtaa. Kyllä siinä kuitenkin jotain erikoista on, olen usein ajatellut asiaa. Me emme ehkä aina uskalla olla rehellisiä ja arvostella toisiamme, koska se voi johtaa ikäviin jälkipuheisiin. Koska meitä on niin vähän, kilpailu ei myöskään ole kovaa, eikä silloin esimerkiksi kirjailija välttämättä saa motivaatiota pyrkiäkseen parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Toisaalta pienten kansojen on Andreassonin mukaan pakko tietää paljon myös ympäröivästä maailmasta ja oppia naapureiden kieliä. Andreassonin mielestä on kuitenkin tärkeää, että maailma koetaan oman kielen ja kulttuurin kautta, ja sen vuoksi hän onkin kirjailijantyönsä lisäksi myös ryhtynyt kääntämään maailmankirjallisuutta fääriksi, vaikka färsaarelaiset ovatkin tottuneet lukemaan ulkomaista kirjallisuutta tanskalaisina tai norjalaisina käännöksinä.

Myös pohjoismainen yhteenkuuluvuus on Andreassenin mielestä färsaarelaisille tärkeää, vaikka sitä onkin hieman vaikea määritellä.

-Se on kuin ilmaa, jota hengitämme, sen huomaa vasta jos sitä ei ole. Mutta minulle pohjoismaalaisuus ei ole ensi sijassa kieleen liittyvä asia – kielistähän vain ruotsi, norja ja tanska ovat lähellä toisiaan. Tärkeintä on minusta Pohjoismaiden kulttuuri, yhteinen arvomaailma, demokraattiset perinteet ja suvaitsevaisuuskin, vaikka se ei ehkä enää kaikkialla ole itsestäänselvyys.

Jokainen tarvitsee oman identiteetin

-Ei minusta pienen ja suuren kansakunnan kielten välillä ole mitään perusluonteista eroa. Pienten kielten puhujat tarvitsevat kulttuuria ja omaa identiteettiä siinä missä kaikki muutkin. Minusta on itsestään selvää, että vaikka fääriä puhuu vain 43 000 ihmistä, kieltä täytyy voida käyttää kaikissa tilanteissa ja sen täytyy olla yhtä joustavaa kuin vaikkapa ruotsin tai saksan.

Suuri ero saksaksi ja fääriksi kirjoittavien kirjailijoiden välillä kuitenkin on – fäärinkieliset kirjailijat eivät voi elää työllään, vaikka fäärinkielinen romaani saattaakin ilmestyä 2 000 kappaleen painoksena, mikä Suomessa vastaisi uskomatonta neljännesmiljoonan kappaleen menekkiä.

-Valtiolta voi saada kahden kuukauden taiteilija-apurahan, mutta kaikilla kirjailijoilla on myös jokin muu ammatti, tai sitten täytyy olla puoliso, joka elättää perheen…

KALLE KNIIVILÄ
Kansan Uutiset, maaliskuu 1996