i Suomeksi

Poika tuli

Venäjällä on jälleen menossa jokasyksyinen vallankaappaus – Tshetsheniassa ammutaan ja Jeltsin ryyppää datshallaan. Mutta tällä kertaa ei jaksa kiinnostaa. Maailma on täynnä kurjuutta, Väyrynen istuu Strasbourgissa, Kokkolassa toistasataa jäi maanantaina työttömäksi. Toimittajaa pitäisi kiinnostaa.

Ensimmäisen lapsen syntymä on kuitenkin sen sortin vallankumous, että siinä ei enää pelkkä sissisota tai Väyrynen riitä hätkäyttämään. Kun kaveri vielä saa päähänsä tulla kuukautta ennen aikojaan ja joutuu ensi alkuun keskoskaappiin letkujen jatkoksi, tarvitaan vanhempien mielenkiinnon kääntämiseksi vähintäänkin muutaman megatonnin ydinpommi.

* * *

Ydinpommeja ei onneksi kuitenkaan ainakaan vielä ole paukuteltu, joten yllekirjoittanut on paremman puoliskonsa kanssa voinut keskittää huomionsa maailman tärkeimpään tapahtumaan. Letkut ja johdot on ipanasta irrotettu jo aika päiviä, mutta nyt mietityttää, montako millilitraa maitoa menee, miten pyllyn pesu onnistuu vasta-alkajalta, ja joko Ville kohta pääsee pois tarkkailuosastolta.

Vaunuja, pinnasänkyjä ja muuta vauvakamaa on haalittu jo kasapäin, mutta siihenkään eivät huolenaiheet tietysti lopu. Tämä paikallinen vallankaappaus on sitä luokkaa, ettei elämä kyllä enää entiselleen palaa, mutta se kai se hienoa onkin.

Tulee ihan mieleen kissan tulo perheenjäseneksi monta vuotta sitten, sekin tuntui opiskelijapariskunnasta loikkaukselta tuntemattomaan, mutta enää ei elämää ilman Jussi-kissaa voisi kuvitellakaan. Ja nyt on vielä Ville… Pitäisiköhän taas soittaa sairaalaan?

* * *

Hyvin siellä voitiin, ja maito kelpaa. Kyllä hyvinvointivaltio on sentään poikaa, vauvatkin voivat hyvin kun asiantunteva henkilökunta passaa ympäri vuorokauden ja syöttää pullosta kolmen tunnin välein, elleivät vanhemmat keskellä yötä ennätä paikalle. Väki on varmasti pätevämpää kuin ensikertalaiset vanhemmat, jotka pelkäävät vauvan särkyvän nostettaessa.

Suomalainen terveydenhoito taas on varmasti yhä maailman huippuluokkaa – useimmissa maissa ei oikein tekisi mieli jättää vastasyntynyttä lastaan sairaalaan, ja monissa niin sanotuissa kehittyneissä teollisuusmaissakin aluetoimittajaa saattaisi pian uhata vararikko. Mutta lama puree terveydenhoitoonkin.

* * *

Sairaalassa vietetty viikko lisää kummasti arvostusta kätilöiden ja sairaanhoitajien työtä kohtaan. Mutta lama on tietysti lamaa, eikä nälkäpalkkoja voi niin vain korotella, muuten hukka perii. Tulisi kuitenkin muistaa, että nykyisillä työttömyysluvuilla työvoimasta tulee pian Suomelle yhtä tärkeä vientiartikkeli kuin se oli pari-kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin kätilöt työskentelevät vientisektorilla, ja palkankorotusvaraakin alkaa löytyä.

Hoitohenkilökunta tietysti tekee työtä vanhasta muistista, velvollisuudentunnosta ja aviomiesten palkalla. Samaa ei sen sijaan lama-aikanakaan voi vaatia rakennuksilta, niiden rapistumista ei velvollisuudentunto juuri viivytä.

Toki on hienoa, että toimittajan poika syntyy samassa talossa kun toimittajan äiti aikanaan jatkosodan syttyessä, mutta vähän rappausta nurkat kaipaisivat. Jos vaikka Vaasan moottoritie olisi jätetty kymmenen metriä lyhyemmäksi?

Kalle Kniivilä
Kansan Uutiset, tammikuu 1995