Solženitsyn vihdoin valkokankaalla

Elokuvasensuuri hellitti 24 vuoden jälkeen
VAASA (KU)

Kun Aleksandr Solzhenitsynin romaaniin perustuva elokuva Ivan Denisovitshin päivä 80-luvulla esitettiin Ruotsin televisiossa, Ahvenanmaan lähetin suljettiin. Lupa vuonna 1970 tehdyn elokuvan esittämiseen Suomessa heltisi tällä viikolla, mutta kaupallisia esityksiä ei vieläkään sallita.

Suomalaissyntyisen Casper Wreden ohjaaman elokuvan oli alkujaan määrä saada ensi-iltansa kaikissa pohjoismaiden pääkaupungeissa muutamaa päivää ennen Nobelin kirjallisuuspalkinnon luovuttamista Solzhenitsynille. Kirjailija ei kuitenkaan palkintojenjakotilaisuuteen saapunut, eikä ensi-iltaakaan Helsingissä järjestetty, sillä elokuvan esittäminen oli Suomessa kielletty.

Englannissa asuva Wrede ei halunnut ryhtyä kamppailemaan elokuvan sallimisen puolesta, sillä hän pelkäsi kiusallisen asian herättävän kielteistä julkisuutta ulkomailla. Elokuvan maahan tuonut Jörn Donner valitti kuitenkin Valtion elokuvatarkastamon päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka vahvisti päätöksen.

Suomessa elokuva esitettiin julkisesti ensimmäistä kertaa vaasalaisessa elokuvakerhossa tällä viikolla. Vasta saadulla luvalla elokuvaa saa esittää kerhoissa sekä käyttää opetustarkoituksiin, mutta kaupallinen esitys on yhä kielletty, sillä korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä 70-luvulta on vaikea muuttaa. Suomalaisohjaajan tärkein elokuva Elokuvan esitysluvan vaasalaiselle elokuvakerho Welmulle hankkinut Klas Fransberg pitää hankalana sitä, ettei elokuvatarkastamon päätöksistä varsinaisesti voi valittaa minnekään. Päätöksiä ei suoraan perustella, ja korkein hallinto-oikeus voi muuttaa päätöstä vain, mikäli siihen sisältyy muotovirhe.

Elokuvatarkastamon tämänviikkoinen kompromissipäätös olikin ainoa mahdollisuus sallia Wreden elokuvan esittäminen Suomessa koskematta korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen. Elokuvakerhoille ja opetustarkoituksiin annettu lupa on käytännössä riittävä, sillä 24 vuotta vanha elokuva tuskin vetäisi suuria yleisömääriä kaupallisessa levityksessä. Kaupallisen luvan saamiseksi elokuva olisi lähetettävä täysin uuteen tarkastukseen.

Fransberg pitää Ivan Denisovitshin päivää Casper Wreden tärkeimpänä elokuvana, mutta Suomessa sitä ei esityskiellon vuoksi juurikaan tunneta. Pohjanmaalla elokuva sentään nähtiin 80-luvun alkupuolella, kun se esitettiin Ruotsin televisiossa. Ahvenanmaalla Ruotsin television lähetin kytkettiin pois elokuvan ajaksi, mutta Pohjanmaalla Ruotsin ohjelmat näkyvät suoraan.

Kovin suurta keskustelua pannaan julistetusta elokuvasta ei sen enempää 70-luvulla kuin edes 80-luvullakaan syntynyt. Fransberg sanoo aikaisemmin kuulleensa elokuvasta, mutta vasta tieto tekijän suomalaisesta taustasta sai tarttumaan asiaan ja hankkimaan Vaasaan kopion. Wrede ihmettelee kieltoa Elokuvan kieltäminen vaikuttaa jälkikäteen varsin rajulta toimenpiteeltä, sillä tekijät ovat pidättäytyneet hyvin tarkkaan Solzhenitsynin alkuperäisessä kertomuksessa, joka sentään julkaistiin Neuvostoliitossakin laillisesti. Neuvostoliiton poliittisen ilmapiirin vaihtuminen 60-luvun puolivälissä näyttää tuntuneen suoraan Suomessakin.

Englannissa 50-luvulta asunut viipurilainen Caspar Wrede teki Solzhenitsyn-filmatisointinsa englannin kielellä, mutta todentuntuinen vankileiri rakennettiin lumiseen Norjaan. Kuvaajana oli maailman huippunimiin kuuluva ruotsalainen Sven Nykvist joka samoin kuin pääosaa näytellyt Tom Courtenay osallistui projektiin palkkaa vaatimatta. Molemmat olivat Wreden vanhoja tuttuja.

Elokuva rahoitettiin myymällä sen oikeuksia useilla yhdysvaltalaisille kaapelitelevisioyhtiöille.

Fransberg kertoo, että jo eläkkeellä oleva, Englannissa yhä asuva Wrede oli hieman yllättynyt kuullessaan elokuvan olevan yhä kielletty Suomessa. Ohjaajan mielestä oli joka tapauksessa hauska kuulla, että Solzhenitsyn-filmatisointi vihdoin on päässyt valkokankaalle myös tekijän kotimaassa.

Valtion elokuvatarkastamon johtaja Jerker Eriksson kertoo, että elokuva kiellettiin aikoinaan ulkopoliittisista syistä – sen katsottiin voivan vaarantaa Suomen suhteita muihin maihin eli Neuvostoliittoon. Nyt lupa kaupalliseenkin levitykseen voitaisiin Erikssonin mukaan epäilemättä myöntää, mutta elokuva olisi toimitettava uuteen tarkastukseen.

Ulkopoliittisista syistä kielletyt elokuvat on Erikssonin mukaan jo lähes kaikki vapautettu, ja viimeinen elokuva, jonka kohdalla kiellosta keskusteltiin, oli Renny Harlinin Jäätävä polte vuonna 1984

– Kieltoperuste on kuitenkin edelleen olemassa, ja elokuva voidaan kieltää mikäli siinä rajusti hyökätään toista maata vastaan, Eriksson korostaa.

Erikssonin mukaan ulkopoliittisesti arveluttavia elokuvia ei kylmän sodan päätyttyä toisaalta enää juuri edes tuoteta.

– Ulkopoliittinen tilanne on rauhoittunut, tällaisia elokuvia, joissa propagandan avulla yritettiin herjata toista maata, tehtiin lähinnä 50-60-luvuilla.

KALLE KNIIVILÄ
Kansan Uutiset, marraskuu 1994

Asiaan liittyen:

En kommentar till “Solženitsyn vihdoin valkokankaalla

  1. Tuli näköjään silloin aikoinaan luotettua liikaa ”asiantuntijoihin” eli tähän Fransbergiin. Elokuvasensuurista kirjoittanut Jari Sedergren kommentoi toisaalla näin:

    Valitussuhteet siinä on tosin kuvattu väärin: silloin kuten nykyäänkin valtion elokuvatarkastamon päätöksestä voitiin valittaa valtion elokuvalautakuntaan ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

    Elokuvalautakunta tosin saattoi tuolloin joskus palauttaa asian päätettäväksi uudelleen elokuvatarkastamoon, joka ei ollut mitenkään velvoitettu muuttamaan päätöstään. Silloin saattoi alkaa uusi valituskierros, joka oli mahdollinen silloinkin, jos levittäjä halusi itse leikata elokuvaa ja tarjosi tätä versiota tarkastamoon tarkastettavaksi.

    Ulkopoliittisissa tapauksissa aina ei elokuvaa otettu uusintatarkastukseen. Tällöin takana oli ulkoministeriön kanta. Sitkeimmät eivät näistä merkeistä viitanneet, eikä ulkoministeriön osallisuutta tuotu julkisuuteen.

Kommentarerna är stängda.