Žirinovski puhuu joukoille

Kuvassa Vladimir Žirinovski kiihottaa kansanjoukkoja historiallisen museon portailla Kremlin tuntumassa. Maaliskuussa 1992 Neuvostoliitto oli kaatunut ja Vladimir Žirinovski nousussa. Näin kirjoitin silloin Kansan Uutisten viikkolehdessä. Žirinovski puhui niin hölmöjä että oli vaikea edes väittää vastaan, kun ei tiennyt provosoiko hän vai oliko tosissaan.

KU-MOSKOVA
KALLE KNIIVILÄ
Vladimir Zhirinovskin “liberaalidemokraattisen” puolueen päämaja sijaitsee Moskovan keskustassa, puutarhakehän tuntumassa, purkuvalmiin talon kolmannessa kerroksessa. Hissi vaikuttaa menneen epäkuntoon jo ennen kuin talo rakennettiin sata vuotta sitten, ja kolmanteen kerrokseen noustaan dostojevskimäisen synkkiä, pimeitä ja rähjäisiä portaita pitkin. Talvella taloa ei lämmitetä, ja puolue on saanut vuokrata siitä huoneiston, koska talon omistajalla ei ole varaa peruskorjaukseen.

Ensimmäisellä yrittämällä Zhirinovskia ei sovitusta tapaamisesta huolimatta löydy – Vladimir Volfovitsh on oikeudessa penäämässä korvausta lehdeltä, joka on uskaltanut tehdä kollaasin Hitlerin ja liberaalidemokraattien johtajan kuvista. Vieraita vastaanottaa keskuskomitean jäsen Aleksandr Zhemlo – terminologia on lainattu entiseltä valtapuolueelta. Zhemlo menee suoraan asiaan.

– Mitä siellä Suomessa on nyt alettu meluta takaisin Karjalaa? Entä jos me otammekin takaisin koko Suomen… Jos suomalaiset alkavat vaatia Karjalaa, sellainen kansakunta katoaa maan pinnalta, ja se olisi sääli, sillä meidän puolueemme on pienten kansojen puolella.

Zhemlo melskaa Karjalasta jonkin aikaa, ja varoittaa myös Suomea puuttumasta Venäjän sisäisiin asioihin antamalla taloudellista apua Baltian maille. Erityisesti Zhemloa kiusaavat kopiokoneet, joita Suomesta on kuulemma annettu Viroon. Kopiokoneista liberaalidemokraateilla tuntuu olevan pulaa, sillä itse puoluejohtaja ottaa myöhemmin esille saman asian, ja vihjaa, että kopiokoneita olisi parempi lahjoittaa hänelle, silloin kyseessä ei olisi Venäjän sisäisiin asioihin sekaantuminen.

“Annamme aseita lappalaisille”

Zhemlo kertoo itse olevansa kotoisin Liettuan puolankieliseltä alueelta, ja tietää, että Baltiassa on vain juustoa. Siksi Baltian auttamisesta ei ole Suomelle mitään hyötyä, opettaa Zhemlo, sieltä ei koskaan saada mitään takaisin, Suomi vain köyhtyy. Sen sijaan apua olisi annettava Venäjän poliittisille puolueille, jotka jakaisivat sen tasapuolisesti.

Ainakin Zhirinovskin puolue tekisi niin, Nikolai Travkinin demokraattinen puolue sen sijaan antaisi avun omille johtajilleen, varoittaa Zemlo. Entisen rakennusmiehen Travkinin olisi muutenkin paras keskittyä rakentamaan taloja, ja Landsbergis saisi kuunnella musiikkia, politiikka pitää jättää lakimiesten ja kansainvälisen politiikan asiantuntijoiden huoleksi.

– Jeltsinin valta ei ole ikuinen, muistuttaa Zemlo. – Kun tulemme valtaan, muistamme kuka meitä auttoi ja kuka panetteli, ne lehdet lakkautetaan. Paikalle ilmaantuu Zhirinovskin lehdistösihteeri Andrei Arhipov, joka valittelee johtajan myöhästymistä ja pyytää istumaan hänen työhuoneeseensa. Zhirinovskin pöydälle on huolellisesti aseteltu näkyviin Maon teoksia – Kiina on Venäjän tärkein vihollinen, ja vihollinen on tunnettava. Huoneen koko pitkän seinän peittää jättiläismäinen kartta, johon Neuvostoliiton rajat on merkitty kolmen sentin levyisellä punaisella viivalla. “Rajat ensin, talous sitten”, on Zhirinovskin iskulause.

Karttaan merkityt rajat ovat yllättävää kyllä ne, jotka olivat voimassa ennen Neuvostoliiton hajoamista, vain Puolan kohdalla niitä on siirretty muutama sata kilometriä Varsovan saamiseksi Venäjälle. Tämäkin punainen viiva on kuitenkin peitetty paperisuikaleilla, ja raja on siirretty entiselle paikalleen.

Arhipov muistuttaa, ettei Suomi vieläkään ole maksanut sotakorvauksia vuoden 1937 sodasta, kun Suomi hyökkäsi Venäjälle, ja arvelee, että vuosisadan loppuun mennessä Suomi kuuluu jälleen Venäjään samanlaisena provinssina kuin aikaisemmin kolmesataa vuotta. Samalla Zhirinovskin lehdistösihteeri ihmettelee, miksi suomalaisia ja virolaisia ei enää sanota mongoleiksi kuten ennen vallankumousta, ja arvelee, että jos vaadimme takaisin alueitamme, meidät voidaan kyllä palauttaa Siperiaan josta olemme tulleet, tai vaikka Pohjoisnavalle.

– Miksei muuten Lappi ole itsenäinen, me voimme auttaa lappalaisia asein ja kouluttaa jonkin lappalaisen kenraalin Venäjällä. Lappihan on muuten aina kuulunut Ruotsille… Miksi meidän pitäisi ylipäätään ajatella muita, nyt te teette niin kuin lystäätte, myöhemmin Venäjä tekee mitä haluaa. Omapa on vikanne, jos haluatte olla ystäviä heikkojen kanssa, arvelee Arhipov, ja ihmettelee jälleen kerran, miksi Suomi auttaa Baltian separatisteja.

Hosian maksettava 150 000 dollaria

Itse puoluejohtaja löytyy päämajasta vasta toisella käynnillä. Zhirinovski on hieman unisen oloinen ja kättely on lepsu, mutta “tärkeimmän oppositiopuolueen johtaja”, kuten hän itseään kutsuu, virkistyy heti kun päästään “geopolitiikkaan”, joka hänen mukaansa ratkaisee kaiken. Ensin oikeudenkäynnistä tullut Zhirinovski kertoo kuitenkin vahingonkorvausvaatimuksistaan.

– Vaadin muuten korvausta myös Gummerukselta. Martti Hosialta, en ole tyytyväinen hänen kirjaansa, syksyllä arvioin loukkauksen vaativan 50 000 dollarin korvauksen, nyt vaadin 150 000 henkisestä kärsimyksestä jonka tämä kustantamo on aiheuttanut.

Puolueen ulkopolitiikan lakimies Zhirinovski haluaa perustaa vuoden 1900 tilanteeseen, koska sen enempää IVY:n kuin Neuvostoliitonkaan perustaminen ei tapahtunut laillisesti.

– Teidän suomalaisten on ymmärrettävä asia oikein, emme me muuta rajoja vaan nykyiset “demokraatit”, jotka lakkauttivat Neuvostoliiton. Jos kerran Neuvostoliitto lakkautetaan, on palattava johonkin. Meidän on pakko palata lailliselle pohjalle, tammikuuhun 1900, ne rajat tyydyttävät meitä. Silloin Suomen on tietysti palattava tulevan Venäjän presidentin alaisuuteen ja tunnustettava, että sen irroittautuminen Venäjän keisarikunnasta oli laiton.

– Emme me tätä kysymystä ota esille, vaan “demokraatit”, joita teidän “demokraattinne” Suomessa auttavat. Se on täysin käsittämätöntä. Me tuemme täysin Etykin päätösasiakirjaa ja rajojen koskemattomuutta, mutta sitten päätettänkin muuttaa rajoja. Muutetaan sitten perusteellisesti! Meidän ulkopolitiikkamme on seurausta Suomen politiikasta. Me haluamme pysyvät rajat lännessä, ilmeisesti siis raja Ruotsin kanssa ja Saksan kanssa, se olisi paras vaihtoehto näiden separatististen mielialojen lopettamiseksi.

Suomalaiset Udmurtiaan

Suomen esimerkki on Zhirinovskin mukaan ollut haitaksi Baltiassa, ja siksikin olisi parasta että Suomi kuuluisi Venäjään. Mitään pelkäämistä Suomella ei Zhirinovskin mukaan ole, sillä uusi Venäjä ei tule olemaan kommunistinen, ja Suomi saa täyden autonomian lääninä. Omaa kieltäkin saa käyttää, mutta viralliseksi kieleksi tulee venäjä.

– Nyt teillä on katukyltit kahdella kielellä, miksi ette lisää kolmatta, venäjän kieli pitää lisätä, Venäjähän on toinen naapuri, ja te liitytte Venäjään. Kun kävin Helsingissä, näin museon, joka oli ennen venäläinen lukio. Se on palautettava venäläiseksi lukioksi, ja samoin venäläiset kirkot ja niin edelleen.

– Me kannatamme rauhaa ja ystävyyttä suomalaisten kanssa, meidän on elettävä yhdessä. Suhtaudun suomalaisiin ja baltteihin erittäin hyvin, ja siksi haluan, että elämme yhdessä, slaavit ja suomalais-ugrilaiset heimot. Sitäkin suuremmalla syyllä, koska te olette kotoisin syvältä Venäjältä. Samaan hengenvetoon Zhirinovskikin lupaa lähettää suomalaiset takaisin Udmurtiaan, jos rajoja aletaan muuttaa.

– Emme halua, että rajoja aletaan muuttaa… On palautettava status quo, Suomen on kuuluttava Venäjään, Suomen lääni tai Helsingin lääni, miksi sitä olisi parempi sanoa. Ei tässä ole mitään ongelmaa, viemme vain rajavartijamme pois ja siinä kaikki, vapaa liikkumisoikeus, suomalaiset saavat käydä karjalaisten luona ja karjalaiset suomalaisten. Tehän käytte mielellänne Pietarissa, ja suomalaiset rakennustyöläiset… teillähän on kolmesataa tuhatta työtöntä, kaikki saavat heti työtä.

– Helsingissähän on paljon vapaita asuntoja, niihin muuttaa venäläisiä, koska meillä on paljon rikkaita venäläisiä.

– Taloudessa saadaan aikaan sopusointu, samoin kulttuurissa, koska suomen kieli on kaunis kieli, sillä on oltava olemassaolon oikeus, Suomen kulttuuri… Suomalaisten ei tarvitse pelätä uutta Venäjää, me tulemme elämään yhdessä ja kaikki käy hyvin. Te voitte tuntea itsenne suureen Venäjään kuuluvan Suomen läänin kansalaisiksi, ja venäläiset rakastavat teitä ja suhtautuvat hyvin suomalaisiin, meidän suhteemme tulevat olemaan hyvät.

Koivisto kuvernööriksi, Rehn kotitöihin

– Lännessä tulee olemaan pysyvä raja, Ruotsin ja Venäjän raja, Venäjän ja Saksan raja, etelässä Välimeri ja Intian valtameri, idässä kaksi ystävällismielistä suurvaltaa, Intia ja Kiina, siinä kaikki. Maailmasta tulee rauhallinen, mitään sotia ei tule, koska Venäjän armeija pystyy takaamaan kaikkien eurooppalaisten turvallisuuden yhdessä Saksan armeijan kanssa.

Baltiaan Zhirinovski aikoo perustaa yhden suuren läänin, jonka pääkaupunki on Riika, ja kuvernööriksi tulee venäläinen, etteivät liettualaiset, latvialaiset ja virolaiset riitelisi keskenään. Suomen kuvernööri sen sijaan voi olla suomalainen.

– Saatte itse valita hänet, ehkä nykyinen johtaja, Mauno Koivisto… Sen sijaan armeijaa Suomi ei luonnollisesti tarvitse, sille ei ole mitään käyttöä.

– Teillähän on nainen puolustusministerinä, naisten pitää huolehtia perheestä.

Jotakin hyötyäkin hiljaisesta ja rauhallisesta Suomesta voisi olla Venäjälle. Lappiin voitaisiin Zhirinovskin mukaan perustaa Disneylandin esimerkin mukaan Lappi-land, jossa venäläiset lapset voisivat viettää uutta vuotta ja etsiä joulupukkia. Lisäksi venäläiset eläkeläiset voisivat Zhirinovskin mukaan muuttaa Suomeen, josta tulisi heille erinomainen parantola.

– Suomi voisi erikoistua tähän, siitä saataisiin voittoa. Suomen kulttuurikin lähtisi nousuun, teille matkustettaisiin, opiskeltaisiin, meidän olisi hyvä yhdessä.

– Minusta siinä olisi hyvä tulevaisuus Suomelle, Suomi saisi ikuisiksi ajoiksi rauhallisen kolkan yhdessä venäläisten, karjalaisten ja balttien kanssa, eläisimme kaikki yhdessä. Tämä valkoinen kansakunta, valkoinen rotu, siitä tulee pohjoinen sivilisaatio, joka on irrotettava eteläisestä ettemme sekaannnu kansoihin jotka ovat toisella kehitysasteella.

Hävittäjät hölmöilyä

Ajatusta uusien hävittäjien ostamisesta Suomeen Zhirinovski pitää kummallisena – niillä ei ole mitään käyttöä, ne tuhotaan heti kättelyssä, mikäli Suomi on vallattava sotilaallisin keinoin. Mitään sotaa ei Zhirinovskin mukaan kuitenkaan tule, sillä Suomi liittyy Venäjään vapaaehtoisesti välttääkseen sodan. Tultuaan presidentiksi Zhirinovski onkin valmis odottamaan kokonaisen vuoden, ennen kuin hän aloittaa sotatoimet.

– Venäjän uusi presidentti tulee kannattamaan erittäin päättäväisiä toimenpiteitä, eikä Suomen viisimiljoonaista kansaa voi asettaa vaaralle alttiiksi. Maailma ei tule Suomen tueksi, maailma tarvitsee öljyä, lähi-idässä ollan valmiita panemaan pää pantiksi jokaisesta neliökilometristä, mutta kukaan ei huomaa onko Suomi olemassa vai ei.

– Miksi Suomi ostaisi hävittäjiä, miksi? Sehän on hölmöä… Jos kysymys ratkaistaan sotilaallisesti, mitkään hävittäjät eivät auta, ne tuhotaan jo yöllä. Kaikki Suomen hävittäjät tuhotaan jo yöllä, ja koko Suomen armeija motitetaan, se ei ammu yhtään laukausta. Eihän se ole talvisota, emme me salli että meitä… se on muutaman tunnin operaatio, pelkkä sisäministeriön joukkojen terroristiryhmä pystyy valtaamaan Helsingin. He tulevat yöllä, ette edes huomaa mistä ja miten, ja aamulla Helsingissä on toinen järjestys.

– Minä kannatan Suomen pelastamista, mutta paras tae sille että Suomi pysyy Suomena ja että Helsingissä on oma kuvernööri on liittyminen Venäjään. Täällähän voivat nousta valtaan äärioikeistolaiset voimat, venäläiset fasistit, ja he yksikertaisesti tuhoavat alueen, jossa suomalaiset ja baltit asuvat. Tämä on estettävä, ja siksi me tarjoamme kompromissivaihtoehtoa, joka pelastaa Suomen.

“Suomi provosoi talvisodan”

Zhirinovski vakuuttaa vastustavansa valloituspolitiikkaa, eikä hänen mieleensäkään tulisi liittää Venäjään Ruotsia, joka ei ole koskaan kuulunut Venäjään. Suomalaiset sen sijaan ovat hänen mukaansa lähestulkoon venäläisiä.

– Tehän olette Udmurtiasta, se on aivan Venäjän sydämessä, te olette samaa kansaa. Eihän suomalaisesta edes huomaa, että hän on suomalainen, jos hän puhuu hyvin venäjää. Venäläisiä, siinä kaikki. Samoin vaaleatukkaiset venäläiset käyvät Helsingissä hyvinkin suomalaisista…

Kolmannen kielen oppimisen suomen ja ruotsin lisäksi ei Zhirinovskin lisäksi pitäisi tuottaa suomalaisille mitään vaikeuksia, ja venäläisiä asuisi hänen Suomessaan parikymmentä prosenttia. Ennen kaikkea venäläiset olisivat eri alojen asiantuntijoita, joita tarvittaisiin ilmeisesti Suomen talouselämän panemiseen järjestykseen ja työttömyyden poistamiseen. Kulttuurielämää Zhirinovski lupaa tukea, ja hyvänä hän pitää myös Suomessa voimassa olevaa kieltolakia, vaikka hän muisteleekin nähneensä Helsingissä tarjolla kaikenlaisia juomia.

Suomalaisten provosoimaa talvisotaa Zhirinovski pitää kohtalokkaan erehdyksenä – kymmenettuhannet suomalaiset ja venäläiset olisivat yhä elossa jos suomalaiset eivät olisi ruvenneet sotimaan Neuvostoliittoa vastaan.

– Näillä suomalaisillahan olisi nyt lapsia joilla olisi oma perheensä, niin paljon leskiä, äitejä, poikia, venäläisiä… Ja miksi? Mehän olemme naapureita, emmehän me sano että me ajamme suomalaiset taloistaan tai viemme heiltä työn. Suomalaiset saavat pitää sen, mitä heillä on ja enemmänkin, me toivomme suomalaisille onnea ja rikkautta. On ymmärrettävä, että me emme ole fasisteja, emme kommunisteja, emme ekstremistejä, me haluamme sopusointua suomalaisille, ja sopusoinnun paras muoto on pysyvä Ruotsin ja Venäjän raja.

“Suomesta ei tule edes syntymäpäiväkortteja”

– Ei kannata odottaa kunnes jälleen tulee vuosi -39, miksi te tekisitte niin? Auttakaa jo nyt, lopettakaa minun panetteluni, maksakaa korvaukset, 150 000 dollaria, ja pidetään yhteyttä. Me voimme lähettää Suomeen ryhmän aktiiviväkeämme vaihtamaan työkokemuksia, siinä 30-40 ihmistä voisimme lähettää Keskustapuolueeseen ja Suomen kansan demokraattiseen puolueeseen. Meidän pitää tutustua toisiimme paremmin.

Zhirinovski kertoo tavanneensa suomalaisten puolueiden edustajia Helsingissä viime lokakuussa, ja ihmettelee, miksi yhteyksiä ei ole jatkettu.

– Lupaavat eivätkä sitten tee mitään… Pyysin toimittamaan elintarvikkeita tänne, rahaa vastaan, miksi eivät toimita? Viroon toimitetaan, sitä me pidämme vihamielisenä toimena Venäjää kohtaan. Me olemme valmiita yhteistyöhön, avaamme sydämemme ja sielumme, kannatamme ystävyyttä suomalaisten kanssa, puhumme rakkaudesta teitä kohtaan, mutta te kuvaatte minut fasistiksi, joka pyrkii valtaamaan Suomen. Vapauttaa me teidät haluamme, vapauttaa pelosta. Kun olemme yhdessä, teidän ei tarvitse pelätä koko ikäänne.

– Suomalaisten on lakattava tukemasta Baltiaa, on lakattava puhumasta “entisestä Neuvostoliitosta”, että imperiumi on hajonnut, on tuettava meidän puoluettamme, Demokraattinen Venäjä -liikkeeseen on suhtauduttava viileästi, heitä ei pidä tukea. Ja miksi annatte kopiokoneita Baltiaan, ei pidä sekaantua toisten asioihin. Jos teillä on niitä paljon, antakaa meidän puolueellemme.

Zhirinovski arvelee, että Suomessakin on tervejärkisiä poliitikkoja, jotka tukevat häntä, vaikka he eivät vielä haluakaan ilmaista kantaansa julkisesti.

– Uskon, että minun tultuani valtaan tekin kirjoitatte Moskovaan tällaisia kirjeitä niinkuin tämä jonka juuri sain, katsokaa: “Tänä vaikeana aikana Te, Teidän puolueenne, on ainoa toivo joka meidän maallamme vielä on…”

– Miksi suomalaiset eivät ole onnitelleet minua, vaikka tietävät, että minulla on syntymäpäivä? Se on halveksivaa suhtautumista oppositiopuolueen johtajaan! Joka puolelta maata tuli onnitteluja, ja ulkomailtakin, Australiasta, Saksasta, Unkarista, Jugoslaviasta. Mutta suomalaiset vaikenevat, eivät maksa velkojaan, sekaantuvat sisäisiin asioihin, eihän se käy!

“Syytämme Suomea hyökkäyksen valmistelusta” – Katsokaa italialaisia, he julkaisevat minun kuvani johtavien lehtiensä etusivuilla, joka viikko. He ymmärtävät, että olen maan kakkosmies, ja minusta voi tulla ensimmäinen millä hetkellä tahansa. Te loukkaatte minua, mutta he lähettävät lahjoja, kopiokoneita, fakseja, eikö teillä suomalaisilla muka ole?

– Te pelottelette minulla, ostatte hävittäjiä, saatatte suomalaiset veronmaksajat vararikon partaalle. Miksi he maksavat veroja, siksikö, että tämä fanaattinen naispuolustusministeri ostaisi lentokoneita, jotka seisovat halleissaan eivätkä pysty tekemään mitään. Mehän olemme ydinasevaltio, ja entä miten paljon meillä on biologisia ja kemiallisia aseita, neutronipommeja… Pelastavatko lentokoneet muka tilanteen?

– Kun te julkaisette kaiken tämän, teidän puolustusministerinne lisää lentokoneiden hankintoja, ja Suomi joutuu vararikkoon. Me saatamme Suomen vararikkoon varustelun kautta, ja sitten syytämme teitä siitä, että valmistelette hyökkäystä Venäjälle, ja suoritamme ennaltaehkäisevän toimenpiteen motittamalla Suomen armeijan. Mitä te voitte tehdä? Meillä on oikeus – lentokoneethan on suunnattu Venäjää vastaan, ja Suomen armeijan pääesikunnassa nuolet kaikissa kartoissa osoittavat itään, Venäjälle, siellä on valmisteltu hyökkäysoperaatio, miten siihen voi suhtautua?

Av Kalle Kniivilä

Mest om Ryssland.

2 svar på ”Žirinovski puhuu joukoille”

joo kuulostaa tosi hyvältä katsotaan vuotta 2008 kun venäjällä on silloin presidentin vaalit…

tämä olisi kyllä unelmien täyttymys!

No nyt on vaalit käyty, Žirinovski jäi kolmanneksi kuten aina. Ääniä tuli virallisten lukujen mukaan 9,4%, näiden korjattujen lukujenkin mukaan vain 11,7%. Ei Žirinovski sen puoleen haluakaan presidentiksi, koko hänen “puolueensa” on kyllä aika hyvin vallanpitäjien taskussa.

Stängt för kommentering.